Monen vuoden jälkeen kuulumisia

Eksyin tänne blogiini nyt pitkän ajan jälkeen ja luin kaikki vanhat postaukseni. Päätin tulla kirjoittamaan tänne kuulumisiani, mikäli joskus joku vielä eksyy  tänne! 

Paljon on tapahtunut kolmen vuoden aikana. Paljon on tapahtunut myös ennen sitä, mutta luonnollisesti en ole niistä asioista voinut puhua blogissa. Tulin aivan tavattoman surulliseksi lukiessani kirjoittamaani tekstiä: olin niin epävarma, surullinen ja maahan poljettu. 

Lukiossa minulla oli ihan hyvä itsetunto vielä. En kokenut olevani mitenkään erityisen ylipainoinen tai jotenkin eri asemassa verrattuna ystäviini. Pukeuduin kuten tahdoin. Uskalsin laittaa kireän mekon päälle lähtiessämme baariin. Uskalsin olla oma itseni. Tapasin mieheni juuri ennen kuin lukio loppui. No arvata saattaa, rakastuin ihan täysillä ja pian asuimme yhdessä toisella paikkakunnalla, hänen kotipaikkakunnalla. 

Aluksi elämä olikin ihanaa, mutta sitten kuvioihin tuli henkinen pahoinpitely. Hän haukkui minua sanallisesti käyttäen kaikkein pahimpia sanoja. Olin sotanorsu, tonnikeiju, rumilus, ällöttävä. Kaikkea en viitsi edes kirjoittaa. Olin täysin yksin vieraalla paikkakunnalla. Kyseessä oli kuitenkin ensirakkauteni, meillä oli hyviäkin hetkiä enkä uskaltanut lähteä. En ymmärrä oikein itsekään, miksi olin niin täydellisen kiinni siinä ihmisessä ja siinä elämässä siellä. Ehkä olin niin nuori, että ajattelin sen elämän siellä olevan loppuelämäni enkä uskaltanut haluta muutosta. Olinhan joskus kuitenkin rakastunut siihen ihmiseen. Klassisesti ajattelin myös, että hän varmasti vielä muuttuu. 

Olin yksinäinen. En kokenut elämääni mielekkääksi, en saanut siitä irti mitään. Tässä vaiheessa alkoi myös meidän suhteessamme vaihe, jossa olimme lähinnä kämppiksiä. Syömisestä ja herkuista tuli ainoa turvallinen, miellyttävä tunne. Elämässäni ei ollut enää muuta iloa kuin herkut. Aloin pukeutua mustiin, kaapumaisiin vaatteisiin peittääkseni itseni. En jaksanut enää meikata tai laittaa itseäni. 

Sitten. Henkisestä pahoinpitelystä tuli fyysistä. Ensin se alkoi humalassa, mutta vähitellen mies oli sellainen myös selvinpäin. Kaikki alkoi aina jostain pienestä jutusta, mistä hän suuttui. Minun satuttamiseen riitti sellainen asia, joka ei edes liittynyt minuun mitenkään. Jos hän oli vihainen jostain tai jollekin, minä sain kokea sen vihan. Aloin pelätä elämää ja elämistä. En osannut olla kotona rauhassa, pelkäsin ja murehdin. Jouduin myös varomaan sanojani ettei toinen suutu. 

Sain työpaikan ja yritin sinnitellä. Sitten yhtäkkiä mies ilmoitti haluavansa erota. Hän kertoi ettei rakasta minua ja olen hänen mielestään todella ruma nainen ja katuu meitä. Tiedättekö sen, kun aina ihmetellään miksei huonosta suhteesta voi lähteä niin helposti? Miksei pahoinpidelty lähde vain? Olin niin maahan poljettu etten ajatellut ansaitsevani edes mitään muuta. Ajattelin olevani niin huono, että ansaitsen kaiken huonon ja pahan. Tästä syystä annoin periksi ja asuimme kuitenkin vielä yhdessä, vaikka ei meitä enää pariskunnaksi voinut kutsua kuin kulisseissa. 

Lopulta, kuukausien päästä, tein itse päätöksen. Heräsin lauantaina varhain aamulla ja vain tiesin. Nyt olin tarpeeksi vahva. Sanoin miehelle, että nyt se kaikki on ohitse ja muutan takaisin kotipaikkakunnalleni. Tämän jälkeen olin niin vapautunut. Oli lämmin, aurinkoinen päivä ja lähdin kävelylle. Vastaan tuli komea mies, joka jo kaukaa hymyili minulle. Muistan kääntyneeni katsomaan taaksepäin ja tarkistaneeni hymyilikö hän todella minulle. En unohda tuota kohtaamista koskaan: se taisi näkyä myös ulkopuolelle, että olin vapautunut kahleista. 

Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Olen oppinut, että kaikki ne viat silloin aikanaan, voivatkin olla jonkun mielestä kauniita. Eron jälkeen aloin taas pukeutua enemmän siten, miten minä halusin. Laitoin hiuksiani ja meikkasin. Tein asioita, joista pidin. Aluksi ajattelin ettei ole ketään, joka pitäisi minusta, pluskokoisesta koon 46 naisesta. Olin elänyt jo pitkään ajatusmaailmassa, jossa pieni treenattu peppu oli ainoastaan hyvä ja toivottava. Naisen pitäisi olla hoikka ja kiinteä. Kaikki muu oli ällöttävää. Yllätyin siitä, että oikeasti kaikki ei ole niin mustavalkoista. Tapasin useammankin miehen, jonka mielestä olin kaunis, minulla oli sopiva peppu ja sopivat muodot. Ja voi kuinka vihasinkaan peppuani silloin joskus! Olin ihan häkeltynyt siitä, että minä riitän. Minä olen jonkun mielestä muuta kuin täysi rumilus. 

Tapasin nykyisen mieheni 2,5 vuotta sitten. Hän on komea, fiksu ja urheilullinen. Ensin ajattelin ettei hän todellakaan ole minusta kiinnostunut. Hän on kuitenkin osoittanut sen monta kertaa vääräksi. Hän rakastaa minua omana itsenäni. Kaiken lisäksi hän pitää minua kauniina ja muistaa sen aina kertoa. Minulla ei varmastikaan olisi näin hyvää itsetuntoa ilman häntä: näiden 2,5 vuoden aikana hän on jaksanut aina kehua minua ja vartaloani maasta taivaisiin. Nykyään pukeudun juuri niin kuin haluan, laittaudun ja meikkaan juuri niin kuin minä itse haluan. Minun ei tarvitse peittää muotojani. 

Tästä tuli todella pitkä, mutta toivottavasti se on antoisa jollekin. Huonossa suhteessa ei kannata olla. Kadotat siinä itsesi etkä enää uskalla olla sitä mitä todella olet. Minun blogitekstien takana on surua, pelkoa ja toivottomuutta. Vaikkei se välitykään lukijalle samalla tavalla, koska ihminen osaa peitellä hyvin. Arvostakaa ja rakastakaa itseänne! 

Melkein -10kg ja lupaus

Moi! 

Tammikuussa mun iltapaino oli melkein 114. Se oli siis 113,9kg. Moneen kertaan tuo piti tarkistaa puntarista.. Järkyttäväähän se oli. Aina ollut se sama kielto päällä "en mä nyt niin iso ole", vaikka kuvista näkee, että muihin verrattuna hurjan paljon isokokoisempi. Jotenkin se kielto kumminkin palaa aina uudestaan ja katsoessa peilistä tuntee hetkellisesti jopa olevansa ihan ok! 

Oon aina toitottanut kaikille, että mulla on ihan hyvä fiilis näin, en inhoa itseäni tai mitään. Sehän on ihan hyvä juttu, mutta milloin se menee liiallisuuksiin? Kun alkaa ajatella: ei mun tarvitse katsoa, mitä laitan suuhuni. Nyt ajateltuna kaikki se ruoka ja herkkumäärät oli niin hirveitä, että niillä lihoisi kuka vaan. 

Edelleen täällä ollaan herkkulakossa eikä ole sorruttu. Ja eilen illasta kävin vaa'alla ja se näytti 104,2kg. Eli melkein 10kg.  Kieltämättä aika uskomatonta se fiilis, että mulla on oikeasti jotain pudonnut. Siispä teen nyt julkisen lupauksen: seuraavan kerran voin syödä karkkia, kun olen pudottanut yhteensä -20kg. Eli silloin, kun painan 93,9kg. Sinne on matkaa. Eikä todellakaan tuo karkki ole mikään palkinto tuosta pudotuksesta, vaan haluan nyt ihan kunnolla irrottautua karkeista. Tiukkaa tulee varmasti välillä tekemään, mutta mä tahdon päästä siihen tilaan, että sokeri ei enää hallitse mua. Sitten voin siirtyä siihen, että syön 2x kuukaudessa herkkuja. Välillä tuntuu, että oonko mä hullu tämän lupauksen kanssa :D mutta mä oon niin tosissani nyt painonpudotuksen kanssa! 

Palaillaan taas. 

- Birgitta 

Laiska sunnuntai

Mä alan nyt pikkuhiljaa huomata, että makoilu sängyssä puolille päivin ei todellakaan sovi mulle. Heräsin jo kahdeksalta aamulla, mutta päivä meni yhteen asti sängyssä puhelinta selaillen ja sarjoja katsoen. Sen jälkeen on ollutkin suuria vaikeuksia päästä sängystä ylös tekemään jotain. 

Tänään pitäisi nimittäin oikeasti taas siivoilla omaa kotia ja pestä pyykkiä. Ei täällä mikään kaaos ole, mutta jotenkin haluaisin aloittaa viikon siistissä kodissa. En käsitä, miten vaikeaa voi olla viedä lehtiä keräykseen! Vähän siellä sun täällä näyttää olevan pieniä lehtipinoja... 

Sitten laihduttamiseen. Viime viikolla punnitsin itseni ja se näytti 106,7kg. Eli edistystä on tapahtunut! Sitten mulle tuli se aika kuukaudesta ja paino nousi pari kiloa. Tänään aamulla punnitsin itseni taas ja se näytti 107,6kg. Hyvin oon pitäytynyt ruokavaliossa ja herkkulakko jatkuu. Mulle näköjään sopii hyvin se, että hetkeksi irtaantuu kokonaan sokerista ja muista herkuista. Jossain vaiheessa varmaan siirryn siihen, että syön 2 kertaa kuukaudessa herkkuja. 

Eilen aloitin lihaskuntoharjoittelun kotona. Aika pienellä aloitan, mutta tässä kunnossa parasta varmaan onkin kasvattaa toistoja sitä mukaa, kun kunto nousee. Pääasia, että teen! 

Ruokailu on muutenkin sujunut hyvin. Erityisesti täytyy myöntää, että välipalojen tärkeyden huomaaminen yllätti täysin! 

Nyt mä yritän todella siivota :) 

- Birgitta

Arkea

Taas on vierähtänyt tovi kirjoittamisesta. Tällä viikolla oon ollut jotenkin äärettömän väsynyt. Töistä kaupan kautta kotiin, ruokaa, lepäämään sängylle.. Siinähän se ilta jo sitten onkin. Tosin olen aika varma, että mä nukun ihan liian vähän. Siksi mä olen töistä tultua kuin koomassa. 

Ensi viikosta lähtien aionkin tarkkailla kunnolla tuota nukkumista, eli yritän saada unta ainakin 8h päivässä. Varmaankin 8,5h olisi parempi, mutta en tiedä, kuinka aikasin saan nukahdettua kumminkaan. Tosin kahdeksankin yöuniin riittää se, että nukahtaisin noin varttia vaille yksitoista, mikä ei kuulosta yhtään pahalta. 

Ruokailun suhteen kaikki mennyt enemmän kuin hyvin. Ei repsahduksia tai einesruokia. Siltä osin fiilis on ollut loistava! Nyt ostin appelsiineja kaupasta ja syön yhden päivässä. Herkkuihin en ole koskenut vieläkään. Maanantaina tulee neljä viikkoa täyteen ilman herkkuja. En käsitä tätä omaa itsekuria, koska olen oikeasti ajatellut ettei mulla ole sitä. Nyt reilun kolmen viikon jälkeen en oikeastaan edes ajattele niitä. Jollekin tuo kuukausi on varmasti älyttömän lyhyt aika, mutta mulle, joka söi ainakin pari kertaa viikossa jotain karkkia/suklaata/sipsiä/keksiä/pullaa tuo on niin hyvä saavutus :) 

Mähän punnitsin itseni viime viikon ke, tosin kyse oli iltapainosta. Silloin se oli lähes 114. Huomenna ajattelin ottaa ihan mielenkiinnosta aamupainon. Toki tuosta iltapainosta saa laskea pois 2-3kg, nyt kun huomenna punnitsen itseni. Katsotaan, mitä se aamupaino sanoo! 

Oon tosi tyytyväinen tähän alkuun. Ensimmäistä kertaa voin sanoa, että tuskin luovutan heti. Ja jos vaan jossain vaiheessa saan tuloksia, niin tiedän niiden motivoivan. Totta kai mulla on sellainen fiilis, että nyt en luovuta ollenkaan! Musta olis vaan niin älyttömän ihanaa, että vielä joskus voisin ostaa paljon pienempiä vaatteita ja ajatella, että ne näyttää hyvältä mun päällä. Ja ettei aina tarvisi hävetä kuvia, joita muut ottaa musta. Ja loppujen lopuksi sipseistä ja suklaasta tulee aika huono olo, jos niitä vetää usein. Ei ne ole enää edes mitään hyvää siinä vaiheessa, vaan se on sellainen tapa. Nyt on oppinut paljon muitakin asioita, mitä kautta voi nauttia elämästä. 

Näiden ajatuksien kautta nukkumaan. :) 

- Birgitta 

Ruokapäiväkirjaa

Pitkästä aikaa ajattelin naputella tännekin ylös vähän päivän syömisiä! 

Aamupalasta mulla ei ole kuvaa, mutta se on sama kuin eilisen illan iltapala: rouhesämpylä, salaatinlehtiä, rucolaa, kinkkua ja kurkkua. Lisäksi tietenkin kuppi kahvia. :) 

Päivästä olin lähdössä käymään kaupassa. Päätin kumminkin syödä sitä ennen Skyr -rahkan, koska (edes vähän) nälkäisenä tulee monesti ostettua kaikkea turhaa. 

Sitten päivälliseen. Näyttää pizzalta :D kyseessä on siis pannulla paistettua kananmunaa, jonka päälle on laitettu tonnikalaa, herkkusieniä, sipulia, kirsikkatomaatteja, ananasmurskaa, raejuustoa ja rucolaa. Tuo raejuusto on tuossa juustoraasteen tilalla. ;) hyvää oli. Ei nyt varmaan kevyinkään ruoka (kananmunat paistettu pannulla), mutta huomattavasti kevyempää kuin oikea pizza! 

Parin tunnin päästä päivällisestä join kahvit. Olin ostanut kaupasta kaksi kappaletta näitä Tupla protskupatukoita testiin, kun sai alennuksella. Eihän tuota missään nimessä minkään kahvin kanssa syödä tai edes muuten vaan, mutta mielenkiinnosta oli pakko saada testata. Paljonhan tuossa oli kaloreitakin, yli 200. Maku oli ihan syötävä, mutta mulla ei vieläkään mene nuo protskupatukat kunnolla alas. Enpä mä niitä tarvitsekaan pahemmin, kun ei tule tällä hetkellä kuin käveltyä. Puoli tuntia patukan syömisestä mulle tuli tosi huono olo. Ihan oksettava olo. Yritin tehdä kotitöitä, mutta ei vaan onnistunut. Siinä sitten lepäilin sängyllä huonon olon kanssa.. Ja ehkä tosiaan ne patukat jää kauppaan. 

 

Huonon olon jatkuessa yritin parantaa oloa maustamattomalla rahkalla ja sokeroimattomalla mehukeitolla. Hyvää oli tuo, mutta huono olo vaan jatkui. Siinä sitten meni vielä varmaan pari tuntia, kunnes helpotti. 

Iltapalan söin yhdeksän aikaan, se oli (taas) samaa kuin aamulla, mutta rucola pois ja kirsikkatomaattia päällä kurkun kanssa.

Tänään on nälkä oikeastaan pysynyt hyvin poissa. Nyt vasta, kun katselin noita ruokakuvia iski pieni nälkä.. Paitsi sen kumoaa tuo tuplan kuva, joka aiheuttaa pientä huonoa oloa, ainakin pään sisällä. :D 

Nyt unta palloon, onneksi vielä sunnuntai aikaa viettää kiireetön päivä, pyykätä ja siivoilla kotia. 

- Birgitta

Perjantai-ilta

Ihanaa, kun on viikosta selvitty taas! Otin päivällä vielä tunnin päiväunetkin. Yleensä en enää arkena ota päikkäreitä, koska se harmillisesti sekoittaa unirytmiä sitten! Mut perjantaisin oon ollut vapaampi tuon asian kanssa, silloin tulee muutenkin valvottua vähän pitempään. :) vihdoin sain otettua pari kuvaa tänne blogiin, joten: 

Kyseessä on mun iltapala. Rouhesämpylä, margariini, salaatinlehtiä, kinkkusiivut, kurkkua ja rucolaa. Sekä pari porkkanaa. 

Tänään mulle on ilmennyt aika inhottava vaiva: koko ajan nälättää! Syön tasaisesti, joten siitäkään ei pitäisi johtua. Syön töissä myös välipalan, joten kotiin päästyä ei ennen ole ollut nälkää. Tänään se oli ihan järkyttävä, kun pääsin kotiin. Äkkiä sitten vaan ruokaa tekemään (oli kanaa ja juureksia uunissa). Ruuan jälkeen nukuin tunnin ja herättyä olikin taas nälkä. Syönhän mä aika paljon vähemmän kaloreita nykyään tosin.. Joskus kun tehtiin lämpimiä voileipiä, piti niitä syödä heti neljä (voi jestas). Onhan siinä varmaan tullut syötyä kahden edestä, joten ei ihme et kilot on kertyneet! 

En kumminkaan aio nälässäkään sortua napostelemaan leipää, vaan äskenkin otin vielä kirsikkatomaatteja sitten. 

Ei ole onneksi tänäänkään tehnyt tiukkaa olla ilman herkkuja perjantai. Useimmiten mulla liittyy juuri siihen viikonloppuun ja sen iloitsemiseen herkut, kun pitää ostaa viikonlopun kunniaksi herkkuja. Tuosta tavasta olisi niin ihana päästä pois! Sitä viikonloppua voi juhlia niin monella muullakin tavalla. Katsomalla leffan, tekemällä vähän hienompaa ruokaa jne. Toivon todella, että pääsen nyt eroon tuosta tavasta. Eihän se haittaa, jos joskus niin tekee, mutta joka viikkoiset pitäisi saada kuriin. Siihen vielä lisäksi muut viikon herkut. 

Tänään oli muuten töissä kahvihuoneessa herkkuja tarjolla. En sortunut! Noista pienistä asioista pitää olla onnellinen. :) 

Nyt mä juon vielä kupposen teetä ja katselen leffaa. Sitten kunnon yöunet! 

Rentoa viikonloppua! 

- Birgitta

Melkein 114.

Niin. Melkein 114. Tarkalleen 113,9kg näytti puntari tänään. Onhan se järkyttävää! Ja tuostakin on mitä luultavimmin lähtenyt jo puoli kiloa pois. En oo ikinä vielä painanut näin paljoa. Nyt mulla on sellainen fiilis päällä, että mä en voi enää luovuttaa enkä edes halua. Eiköhän ne sipsit ja suklaat ole nyt syöty. 

Ihan hirveää jotenkin, että ihminen päästää itsensä tähän kuntoon. En mä ainakaan voi rehellisesti sanoa, että olen juuri tällaisena hyvä ja kaunis. En varsinkaan silloin, kun itsestä ei tunnu yhtään hyvältä. Oon monesti miettinyt, että tuntuisi hirveältä painaa 120kg. Nyt mä en ole kaukana siitä. Melkein 14kg matkaa siihen, että olen edes 100kg. Ei ne mässyttämiset ja heset ja kotipizzat ole tämän arvoisia. Mutta toisaalta, ei niitä asioita vaan tule mietittyä silloin. Mä ainakin tein niin, että suljin sen oman ulkonäön pois kokonaan. Vaikka siis tykkään laittautua, mutta en ajatellut sitä painon kannalta koskaan. Ehkä siihen vaikutti myös sekin, että seurustelevana oli helpompi jättää se asia pois mielestä. 

Välillä mulla on pelko siitä, että joka arkipäivän lenkki 7km ja herkut pois ei riitäkään.. Että mun pitäis käydä myös salilla ja paljon eri jumpissa. Pelottaa etten laihdu tällä tavalla. Vaikka tiedän, että väistämättä laihdun edes vähän joka kuukausi, jos herkut on ihan minimissä ja ruokailu muutenkin ok ja liikuntaa on älyttömästi enemmän kuin ennen. 

Ahdisti niin paljon puntarilla käyminen. Mutta tein sen silti, koska haluan kokea onnistumista myös sen kautta. 

Ihanaa, pian on taas viikonloppu ja saa nukkua pitkään! Vaikka on nämä arkipäivätkin nykyään antoisia :) ihanaa, kun on rytmiä elämässä. 

- Birgitta